maanantai 5. marraskuuta 2018

Lokakuun Lookfantastic boxi

Marraskuu on jo vaihtunut ja tämän kuukauden kauneusboxit ovat jo matkalla minulle. En ole malttanut pitää yllätyksiä, vaan olen käynyt jo spoilaamassa mitä tulen saamaan Ipsyn, Boxycharmin ja Lookfantasticin boxeista. Tässä kuussa minulle tulee myös ensimmäinen (ja ehkä myös viimeinen) Bettebox. Ajattelin testata sitäkin, mutta jos sisältö ei vedä vertoja noille ulkomaalaisille boxeille, niin suotta sitten tilausta jatkamaan.

Tämä postaus tulee hiukan myöhässä, mutta kurkataan silti mitä lokakuun Lookfantasticin boxista löytyi.



Tykkäsin itse lokakuun boxista tosi paljon ja teemana oli Hidden Gems eli suomennettuna kätketyt jalokivet. Tuosta Ahavan bodylotionista ei valitettavasti ole kuvaa erikseen, koska ehdin sen jo käyttää ja epähuomiossa heittää purkin myös roskiin. Mutta aloitetaan siitä...

* Ahava Mineral Body Lotion  ~ 5€/ 47 ml
 Boxin avattuani nenään pelmahti todella vahva tuoksu ja sen aiheuttajaksi ilmeni tuo Ahavan voide. Voiteessa on käytetty kuolleen meren mineraaleja ja kuvauksessa luvataan, ettei voide jätä ihoa tahmeaksi tai rasvaiseksi. Koska kyseessä oli varsin pieni purkki (vain 47ml), päätin ottaa tuon heti tehokäyttöön koska en halunnut, että kotini tuoksuu tälle kovin montaa viikkoa. Sainkin tämän viikossa käytettyä ja muuten koostumus oli hyvä ja kosteuttava. Lisäksi voide imeytyi tosi hyvin. Ainoa ja todella iso miinus oli tuo nenää pistelevä tuoksu. Tuoksu ei sinällään ollut edes paha, mutta aivan liian voimakas ja sai voimaan pahoin koska viipyili iholla aika pitkään.
Arvosana 2/5





* Talika Bio-detox Bubble mask  9,95€
Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa kokeilemaan tuollaista vaahtoavaa kasvonaamiota. Se olikin tosi ihana ja aion näitä ostaa jatkossakin. Naamio syväpuhdistaa ja kosteuttaa kasvoja. Naamiossa käytetty riisijauhe lupaa vahvistaa ihon luontaista vastustuskykyä. Pidin naamiota kasvoilla noin vartin ja se kuplikin aika voimakkaasti. Käytön jälkeen huuhtelin kasvot ja ah mikä ihana pehmeä iho. Kasvot tuntuivat raikkailta ja naamion mieto tuoksu oli miellyttävä. Vahva suositus tälle tuotteelle!
Arvosana 5/5



* Monu Skin night renewal complex  ~ 31€/ 30 ml
Tämä oli kiinnostava tuote ja suhteellisen hintava voide myös. Täysikokoinen 50ml pakkaus maksaa 52 euroa ja boxista tuli 30ml kokoinen purnukka. Yövoide lupaa ehkäistä ikääntymisen merkkejä ja lisätä ihon elastisuutta. On ollut minulla nyt pari viikkoa testissä ja hyvä tuote, joka kosteuttaa ainakin. Ryppyjä nyt minulla ei tässä iässä vielä kovin montaa ole, joten siihen en osaa ottaa kantaa miten toimii ryppyjen siloittamisessa. Ainoa pieni miinus siitä, ettei tuotteessa ole lainkaan minkäänlaista tuoksua, joten sen puolesta vähän tylsä.
Arvosana 4/5




* Dr. Lipp Elderberry Lip Tint ~ 8€/ 8ml
Tämä oli minusta yksi ihanimmista tuotteista tässä boxissa. Tämä oli täysikokoinen tuote ja maksaa 7 puntaa eli noin 8 euroa. Tämä huulivoide oli kevyesti sävytetty ja kosteuttaa huulia. Olen käyttänyt tätäkin nyt pari viikkoa ja tykkään aivan älyttömästi. Tästä tulee kevyt puna huuliin ja sopivasti kiiltoa eikä koostumus jää yhtään tahmeaksi. Voin todella suositella, jos yhtään tykkää tällaisista huulikiilloista. Purkin takana lukee "soo very kissable..." ja voin kyllä sanoa, että tällainen olo itsellekin tulee :D 
 Arvosana 5/5



* Prai Throat & decolletage cream  ~6€/15 ml
Tämä oli tämän boxin vähiten kiinnostava tuote, ainakin näin 25- vuotiaan näkökulmasta. Ikääntymisen merkkejä ehkäisevä decoltee voide. Plaah... En muutenkaan käytä erityisemmin erikseen voiteita kaulalle vaan ihan perus vartalovoiteet ajaa saman tarkoituksen, jos kosteusta tarvii. Onneksi purkki on pieni ja tuoksu kuitenkin ihan kiva, joten ajattelin käyttää pois. Tämä tuote kylläkin lupaa näkyviä tuloksia jo 7 päivässä, että ehkä tämä sitten oikeasti auttaa, jos niitä ryppyjä olisi. Look fantasticilla on se huono puoli, ettei ole asiakkaille kauneusprofiilia, jonka perusteella esim ikä ja mieltymykset otettaisiin huomioon. Näin vältyttäisiin tällaisista selvästi ikääntyville suunniteltujen tuotteiden lähettämiseltä alle 30- vuotiaille. Tämä tuote kuitenkin itsellä ei jatkoon.
Arvosana 1/5


* Pixi by Petra Fresh face blush 4,5g
Tämä oli tosi ihana tuote! Pixin tuotteet ovat muutenkin tosi kivoja, joten tämän otin kokoelmiini innolla. Hintaa en tälle löytänyt, koska veikkaan että tämä on boxiin varta vasten suunniteltu tuote. Väri ei kyllä minusta sovi poskipunaksi, ainakin minulle liian tumma ja liian rusehtava, mutta otan tämä osaksi contour työskentelyä. Väri sopii minusta paremmin kasvojen kehystämiseen ja varjostuksiin. Hyvä pigmentti ja hyvin blendaa kasvoilla.
Arvosana 5/5


Tällainen boxi tällä kertaa. Itse tykkäsin tosi paljon ja ainoastaan yksi tuote oli itselle totaalinen floppi. Nyt odotankin jännityksellä marraskuun boxin saapumista, koska sieltä on taas ennakkotietojen perusteella tulossa tosi kivoja tuotteita. 

Mitä mieltä olitte boxista?

Look fantasticin beautyboxin voi tilata täältä. Käyttämällä suosituslinkkiäni saat tilauksen hinnasta -5€. Kuukausittaisen tilauksen hinta on 20€/kk. Jos tilaa vuodeksi kerrallaan hinta on vain  15€/kk. 

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti