perjantai 21. joulukuuta 2018

Marraskuun Ipsy

Kolme päivää jouluun! Aika on hurahtanut ihan vauhdilla eikä vähintään siksi, että sairastin viikonloppuna 3 päivän oksennustaudin. Onneksi tauti on nyt selätetty ja onneksi se ei iskenyt jouluna. Nyt kun on useamman päivän paastonnut ilman ruokaa niin eiköhän ne jouluruuatkin maistu. Marraskuun Ipsyllä kesti aika pitkä tovi matkata Suomeen, mutta sain sen onneksi juuri ennen joulureissuun lähtöä. Nyt täällä maalaiselämän lumisista tunnelmista onkin kiva päivitellä teille mitä löysin omasta pussukasta. Sitä ennen pakko vielä kertoa, että osallistuin LauraAnnikan blogissa jouluarvontaan ja arpaonni suosi minua kerrankin. Palkintona oli 3 kuukauden Betteboxit ja tilaus alkaa nyt heti tammikuusta. Joten aika kiva aikainen joululahja itselleni ja hauska myös päästä testaamaan tätä kautta tammikuussa uudistuvaa Betteä. Jos Betten uudistus toimii niin saatankin jatkaa tilausta 3 kuukauden palkinnon jälkeen. Mutta nyt pidemmittä höpinöittä sen ipsy pussukan kimppuun.



Marraskuun pussi oli tekonahkaa ja tumman lila, jossa oli mustia sydämiä. Ihan kiva pussukka, mutta en ole vielä varma jätänkö tätä itselle vai laitanko eteenpäin. Ipsy pussukkani sisälsi viisi tuotetta, joiden lisäksi olin valinnut 3 lisämaksullista tuotetta. Esittelen nämä extra tuotteet postauksen lopussa.



* Pixi by Petra LipLift Max  14 $/ 2,7g

Tykkään Pixi by Petran tuotteista tosi paljon ja olinkin aivan älyttömän innoissani, että pääsin nyt testaamaan myös merkin huulituotetta. Tämän sain sävyssä honey sheen. Aluksi luulin tätä ihan normaaliksi huulikimalteeksi, mutta tämä olikin raikastava ja huulia kohottava tuote. Väri on vähän ehkä oranssihtava, mutta läpikuultavan kimalteleva huulikiilto. Sävyltään tosi kaunis huulilla. En huomannut itse että tämä olisi erityisemmin huulia kohottanut, mutta raikas mintun tuoksu ja viilennys tuntui huulilla, joka oli erityisen kiva lisä tässä tuotteessa. Positiivisena ominaisuutena myös se, ettei tämä pistellyt ollenkaan kuten monet muut huulia kohottavat tuotteet. Sain tuotteen 1g näytekoossa.



* Skone Cosmetics Brow Wand 18$ / 3g

Tämä kulmakynä tuli pussista täysikokoisena ja sävyssä chocolate. Kokeilin tätä kädellä ja epäilen, että väri voi olla minulle vaaleahiuksisena vähän liian tumma, mutta kokeilen tätä kuitenkin kun saan edellisen kynän käytettyä. Ainakin pigmenttiä löytyy ja tuote pysyy tosi hyvin. Minulla oli nimittäin jo ihan työ ja tuska saada työ jälki kädeltä pois. Saippualla ei lähtenyt ja meikinpoistoaineellakin sai hetken hinkkailla, että loput värit lähti. Tässä kynässä erityinen plussa siitä, että kulmaharja löytyy kynän mukana. Molemmissa päissä on suojakorkki, joten tämän voi helposti sujauttaa mukaan vaikka käsilaukkuun. Kynän pää on jännästi kolmion mallinen, joten saa nähdä miten levitys tämän kanssa onnistuu.





* Tarte Amazonian Clay blush 34€ / 5,6g

Tarte on ihan huippu merkkejä, joten hihkuin ilosta saatuani jo toisesta perättäisestä pussista Tarten tuotteen. Kyseessä on palkittu poskipuna, joka lupaa kestää kasvoilla hehkuvana koko päivän. En kokeillut tuotetta vielä, mutta Tarten sivuilla tämä on saanut yli 3000 käyttäjän arvion ja arvosanaksi tuote on kerännyt käyttäjiltä vaatimattoman 4,9/5 tähteä. Tämän on siis oikeasti oltava kaiken hypetyksen arvoinen, joten en kyllä malta odottaa että pääsen tätä kokeilemaan. Varmaan jo joulumeikkiin tätä haluan kokeilla. Tämä tuli pussissa 1,5g koossa.




* Ciate London extraordinary translucent mini setting powder 22$

Irtopuutereita on kiva saada, koska niitä tarvii aina ihan perusmeikin kiinnittämiseen. Tämä purkki kuitenkin oli mineistä minein ja tähän ei todellakaan mahdu edes pientä sivellintä tai huiskua, millä tuotteen saisi aseteltua kasvoille. Ratkaisin ongelman siten, että kaadoin tätä kämmenselälle ja tupsuttelin siitä siveltimellä kasvoille. Tuote toimii oikein hyvin ja kiinnittää meikin, mutta ei jätä rantuja naamaan. Puuteri on valkoista, mutta iholla se on väritön. Olisi ollut kiva saada tästä hiukan isompi koko, koska tämä ei montaa käyttökertaa kestä.



* BubbleT Moroccan mint tea reviving hand cream 2€/ 100ml

Tämä sattui olemaan boksin heikoin tuote tällä kertaa. Käsivoiteita on kylläkin kiva saada, mutta petyin vähän tähän tuotteeseen, koska koostumus on tosi kevyt ja oikeastaan melkein vesimäinen. Tämä kyllä imeytyy nopeasti käsiin, mutta imeytymisen jälkeen käden tuntuu melkein kuivemmilta kuin ennen rasvaamista. En tiedä toimisiko tämä paremmin kesällä, mutta ainakin näin talvikuivalla iholla tämä ei toimi lainkaan. Säästän ehkä kesäksi ja jos en silloinkaan lämpene niin heitän roskiin. Kyseessä myös tosi edullinen tuote, joten ei harmita sinänsä. Tuote ei edes tuoksu minusta kovin hyvälle, joten ei harmita edes sitä vertaa.


Kokonaisuutena marraskuun pussukka oli tätä käsivoidetta lukuunottamatta oikein hyvä ja kaikki muut tuotteet jäävät omaan käyttöön. Harmi, että olin ehtinyt arvostella tuotteet Ipsyn sivuilla ennen kuin sain oman pussukkani, joten annoin käsivoiteesta turhan hyvät arviot. Ei se yksi arvio nyt kuitenkaan maata kaada, joten antaa olla. Esittelen vielä lopuksi ne 3 extra tuotetta jotka sai pussiin valita 3$ hintaan. Ipsyllä siis saa joka kuukauden vaihtoehtoisista tuotteista valita itse halutessaan lisämaksusta maksimissaan kolme tuotetta omaan pussiin jo räätälöityjen tuotteiden lisäksi. Käytin tätä mahdollisuutta nyt ensimmäisen kerran. Ja tuotteet ovat:


* Josie Maran 100% pure argan oil

Halusin tämän argan öljy puteelin ihan siitä syystä, että tuote on todella monikäyttöinen. Sitä voi käyttää ihon kovettumien pehmittämiseen, kuivan ihon kosteuttamiseen, kynsinauhojen hoitoon yms yms. Tuote ei sisällä mitään muuta kuin argan öljyä ja tätä tuli 4,5ml näytekoko.




* Juno&Co microfibre velvet sponge 6$

Halusin tämän meikkimunan, koska tällaista karvaista sientä minulla ei koskaan ole ollut. Sienen pinta on todella pientä ja pehmeää karvanukkaa, joka tuntuu ihoa vasten aivan taivaalliselta! En tiedä vielä miten tämä toimii käytännössä, mutta hauska päästä testaamaan vaihtoehtona niiden sileiden meikkimunien rinnalla.


* Skyn Iceland brightening eye serum 

Seerumeita on aina kiva testata ja tästä merkistä olen kuullut paljon hyvää, joten päätin tilata tätä myös kokeiluun. Testasin tätä jo parina iltana ja koostumus oli hyvä, vähän ehkä geelimäinen mutta levittyi tosi helposti ja imeytyi nopeasti. Purkki on tosi pieni, joten tämän saa varmaan käytettyä aika nopeasti.


Sellainen Marraskuun Ipsy. Nyt odottelen edelleen marraskuun Boxycharmia ja joulukuun BoxyLuxe on jo matkalla. Saa nähdä ehtiikö se kenties jo joulun jälkeen vai meneekö uuden vuoden puolelle. Postikulut tämän Luxe paketin kohdalla oli ainakin järkyttävän kalliit verrattuna normaaliin Boxycharmiin, joten suotaisi sen paketin lennähtää kotiovelle aika nopeasti.

Nyt kuitenkin rauhoitutaan joulun viettoon. Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoille!

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti