keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Heinäkuun roskat


Kuun viimeinen päivä ja olisi taas vuorossa loppuneiden tuotteiden esittely. Uskomattoman nopeasti se kesä tahtoo ohi kiitää ja huomenna vaihtuu jo elokuu, hui! Olen odottanut elokuuta ja alkavaa lomaa aivan yli innoissani, mutta odotus muuttuikin epätoivoksi eilen kun onnistuin telomaan jalkani todella pahasti. Lääkärissä selvisi tänään, että todennäköisesti polven ristisiteet ovat paukkuneet ja edessä on leikkaus sekä ainakin 2 kuukauden toipuminen. Tämä uutinen pistikin kesäloma suunnitelmat aivan uuteen uskoon... Tosi kurja juttu! Mutta onneksi blogi jaksaa ilahduttaa näin synkälläkin hetkellä. Loppuneita tulikin heinäkuussa aivan valtava kasa, joten pureudutaanpa näihin nyt tarkemmin.



Ipsyn mukana tullut Jersey shore cosmetics Star Mint glossy balm oli todella todella riittoisa huulirasva. Yleensä huulirasvojen koostumus on pehmeä ja siksi ne tahtovat kulua aika nopsaa. Tämä yksilö oli kuitenkin huulirasvaksi kovahko ja kestikin käytössä noin puoli vuotta (ja siis ihan päivittäisessä käytössä). Tämä oli muuten oikein hyvä ja pehmentävä rasva, mutta en erityisesti rakastanut tämän kihelmöivää huulituntumaa. Ilman sitä tämä olisi ollut loistava. 4/5

Too Faced Better tha sex mascara on yksi hypetetyimmistä ripsiväreistä ja tartuinkin tämän testaukseen suurella mielenkiinnolla. Ripsiväri itsessään oli ihan ok tasoa, mutta en aivan ymmärrä sitä maailmanlaajuista hypetystä, sillä tämä ei vedenkestävä väriä lähti suttaantumaan todella helposti. Mulla on helposti vuotavat silmäkulmat ja yleensä jo ripsiväriä laittaessa pienikin kyyneltippa teki mun silmistä aivan pandat, joka ei varsinkaan aamu kiireessä ollut yhtään kiva juttu. Toiseksi harja oli aika iso ja aivan siinä rajalla, etten olisi pystynyt sitä käyttämään. Harjan pää oli myös todella hankala silmäkulman pienten ripsien levitykseen. Vaikka mascara tuuheuttikin ja antoi intensiivisen mustat pitkät ripset, niin olen käyttänyt todella paljon parempiakin ripsivärejä. En välttämättä tule tätä enää uudelleen ostamaan. 3/5

Isadora build-up vedenkestävä mascara sen sijaan oli oikein toimiva ja ripsiväri todella pysyi kosteassa säässä ja kesti myös vuotavat silmäni. Ainoa huono asia tässä oli, se että ripsiväri ei antanut yhtään volyymia tai tuuheutta. Pituutta ja erottelevuutta löytyi kyllä, mutta mulle tärkeää on myös ripsivärin tuuheuttava vaikutus. Ei siis yltänyt suosikki ripsiväreihini. 3/5



Tämä ylisöpö hajuvesipulloa muistuttava Pretty Vulgarin meikinkiinnityssuihke oli hetken mielijohde ostos ihan vain kauniin pakkauksen takia. Tällä kertaa pakkaus osoittautui aivan surkeaksi. Pullon pumppumekanismi oli nimittäin rikki jo valmiiksi ja lopulta joudui kaatamaan nesteen toiseen suihkepulloon, jotta sain tuotteen käytettyä. Tuote itsessään oli ihan ok tasoa eli ei mikään sykähdyttävä, mutta sulautteli meikkiä silti ihan hyvin kasvoihin. Aivan täysin siloista se ei kasvoista kuitenkaan tehnyt, sillä enemmän puuteria laittamalla kasvot näyttivät kyllä hiukan "jauhoisilta". En tämän kokemuksen perusteella ostaisi uudelleen. 2/5

Nivea MicellAIR expert make-up remover oli aivan loistava vedenkestävän (ja muunkin) meikin poistamiseen. Käytin tätä silmämeikin poistamiseen ja erityisen ihanaa oli, ettei vanulappua tarvinnut hangata kasvoihin montaa kertaa kun kaikki ripsivärit oli pyyhitty pois. Mikä parasta tästä ei jäänyt silmänympärysiho rasvaiseksi, kuten monista muista meikinpoistoaineista. Aivan huippu, ostan taatusti uudestaan! 5/5

Janssen cosmetics Lifting anti-wrinkle booster ampullit* oli tosi kiva viikon kokeilu ja näistä kirjoitin aikaisemmin ihan oman postauksenkin, jonka löydät täältä. Ampullit toimi tosi kivasti käytössä ja huomasin kyllä viikon kokeilulla kasvojeni ihon napakoituneen, syvästi kosteutuneen sekä sy-alueen pienten juonteiden tasoittuneen. Ampullit sisälsivät myös varsin vaikuttavia tehoaineita, joten voisin ostaa tällaisen paketin uudestaankin. 5/5
* tuote saatu blogin kautta




Ostan aina välillä testiin kosmetiikkaa Lushin myymälöistä ja siellä pyöriessä iskee aina kyllä täydellinen vauhtisokeus. Tämä Dream cream tuli haalittua testiin jo joskus yli vuosi sitten, mutta sain sen vasta nyt loppumaan. Purkki oli nimittäin todella riittoisa. Käsi ja vartalorasvana käytettävä rasva oli todella tuhtia ja todella rasvaista koostumukseltaan. Käytin tätä itse vain öisin, sillä rasvasta jäi kädet niin pahasti lähmäisiksi, että päiväkäytössä olisi pitänyt ensin istua tunti vain paikallaan ja odotella rasvan kuivumista. Öisin tämä ei haitannut ja koska tämä sisälsi ravitsevaa kauraa ja oli todella kosteuttava, niin rasva pelasti monet kerrat talvella kuivaakin kuivemmat kädet. En silti ostaisi uudestaan, sillä en pidä lähmäisistä käsirasvoista. 3/5

Dove invisible dry puikkodeodorantti onkin vilahtanut loppuneissa jo aikaisemmin ja olenkin rakastunut tähän aivan hurjasti! Tuote on täydellinen ja pidän sen vahamaisesta koostumuksesta. Ja koska kyseessä on puikko, ei kainalot jää ikävästi märiksi. Loistava! 5/5

Sukin cleansing hand wash oli iloinen uusi brändi löytö. Merkki tulee Australiasta ja se lukeutuu luonnonkosmetiikkaan ja käyttää tuotteissa tehokkaita luonnon ainesosia. Käsisaippua oli aivan ihana, sillä se pehmensi ja tuntui myös kosteuttavan käsiä. Ihan oikeasti! En ole ikinä vielä törmännyt sellaiseen saippuaan, että käsipesun jälkeen tuntuisi kuin olisit levittänyt käsiin kevyttä rasvaa. Kädet eivät tuntuneet siis rasvaisilta, mutta pehmeiltä ja kosteutetuilta kylläkin. Tässä on mieto mutta raikas ja miellyttävä tuoksu, joten tekisi jo niin kovin mieli saada uusi pullo käyttöön. 5/5



Cutrin Vieno sensitive cleansing conditioner ei aivan tuotteena avautunut minulle. Tämä oli tavallaan shampoon ja hoitoaineen välimaastosta vai oliko tämä sittenkin 2-in-1 tuote. En tiedä, mutta pesevä hoitoaine tämä oli suomeksi. Hyvin harvoin 2-in-1 tuotteet oikeasti toimivat ja niin oli ikävä kyllä tämänkin kohdalla. Pesuteho ei ollut kummoinen ja samaa on pakko todeta myös tuotteen hoitoaine vaikuttavuudesta. Hiukset oli jo seuraavana päivänä niin rasvaiset, että ne piti pestä uudestaan. 1/5

Marc Anthony Strengthening Grow Long Anti-breakage mask oli tosi hyvä hiusnaamio. Olen ottanut hiusnaamiot vakituiseen käyttöön ja huomaan selkeän eron hiusten pehmeydessä ja kammattavuudessa naamioita käytettäessä. Erityisesti pidän naamioista, joiden vaikutusaika on mahdollisimman lyhyt, sillä harvoin jaksaa suihkussa seistä 10 minuuttia pelkkä naamio päässä. Tämän naamion vaikutusaika oli 3-5 minuuttia, joka on minusta kohtuullinen. Ja hiuksista tuli niin ihanan pehmeät ja kiiltävät! Isompi purkki olisi kelvannut. 5/5

Batiste kuivashampoo pink pineapple oli tosi vahvan tuoksuinen ja tuoksusta tuli mieleen tropiikki. Kuivashampoo oli muutoin varsin hyvä, mutta koin tuoksun omaan makuun liian voimakkaaksi ja siksi häiritseväksi. Se jäi hiuksiin leijumaan aika pitkäksi aikaa, mistä en niin kovin pitänyt. Jos tuoksu ei olisi niin voimakas, niin tämä olisi huippu tuote. 4/5

Four Reasons Maui beach spray on ehkäpä paras ikinä käyttämäni suolasuihke. Sen rakenne on hienoinen eikä se jätä hiuksia koppuraiseksi. Tuoksu on myös todella hyvä, mieto ja raikas tuoden mieleen kesän. Iso pullo riittää varsin pitkäksi aikaa ja tällä saa loihdittua täydellisen huolettoman rennot kiharat tai surffitukan. Suosittelen. 5/5

Ogx renewing + argan oil of marocco conditioner ei mun hiuksille toiminut lainkaan. Hoitsikan koostumus oli todella todella tuhti ja muistuttikin enemmän todella rasvaista vartalovoidetta kuin hoitoainetta. Tästä syystä myös hiuksiin levittäminen oli vaikeaa, sillä tuote oli niin paksua ettei se kunnolla levittynyt ainakaan mun pitkiin hiuksiin. En tällä hoitoaineella myöskään saanut hiuksia liukkaiksi ja sileiksi niin kuin monille muilla hoitoaineilla, ja minusta myös tuntui että hiukseni rasvottuivat tätä käyttäessä tavallista nopeammin. 1/5



Purlisse watermelon energizing 2 minute polishing peel oli mielenkiintoinen kuorinta. Tuoksu oli nimittäin aivan ihana vesimeloni ja rakastuin siihen jo ihan ensi hetkellä. Tuotetta kasvoille hieroessa ihmettelin kuitenkin sen karheaa koostumusta, sillä tuntui kuin kasvoihin olisi hieronut hiekkaa ja se todella sattui. Syykin selvisi, sillä inci listan mukaan kuorinnassa on käytetty hohkakiveä sekä kaoliniittiä. Nämä hienoksi jauhetut kiven palaset siis raapivat ihoa ja tuntuivat tuskaisen kovilta. Tuote oli omalle iholle aivan liian jytyä, vaikka muuten tuotteesta ja tuoksusta tykkäsinkin.


Laneige Water bank moisture cream oli aivan ihana kasvorasva. Tuoksu oli aivan huumaava ja voiteen samettisen pehmeä koostumus imeytyi välittömästi ihoon jättäen kasvojen ihon ihanan pehmeäksi. 5/5

Clinique liquid facial soap mild ei aivan vakuuttanut minua meikinpoistoaineena. Tuotteen tuoksu oli jotenkin muovinen ja etova. Toiseksi se myös kuivattani kasvojeni ihon jokaisen pesukerran jälkeen niin pahasti, että ihoni tuntui halkeavan kuivuudesta. Aivan kamala! 0/5

First aid beauty ultra repair cream on näkynyt loppuneissa jo monta kertaa ja yhä pidän tästä kovasti. Olen käyttänyt tätä käsirasvana, mutta rasva soveltuu ihan mihin vain kantapäästä kasvoihin asti. Todella miellyttävää ja nopeasti imeytyvää ja jättää ihon pehmeäksi. Rakastan. 5/5

The Ordinary Hyaluronic acid 2% + B5 oli paitsi edullinen myös aivan loistava kosteuttava seerumi. Käytin tätä itse aamuin illoin ja vaikka koostumus onkin vähän limainen ja outo niin neste imeytyy ihoon nopeasti jättämättä sitä niljakkaaksi. Kosteusteho on aivan loistava tässä. 5/5

ST.Tropez Bronzing water face mist oli ihana itseruskettava kasvosuihke, joka tuoksui aivan kesäiselle coctailille. Tätä oli helppo ja mukava suihkia kasvoille ja rusketus oli todella onnistunut ja melko tasainen vaikka pelkäsin että sumu tekisi siitä epätasaisen. Mitä vielä, käytin tämän loppuun alta aikayksikön. Ainoa miinus siitä, että minusta tuntui ettei tuote pysynyt kasvoilla kovin pitkään. Lisäilin tätä nimittäin joka päivä. 4/5

Estee Lauder Advanced night repair eye silmänympärysvoide on uusi rakkauteni! Sen vaseliinimainen koostumus imeytyy helposti ihoon jättäen herkän sy-alueen ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi. Käytin tätä aamuin illoin ja myös meikki pysyi tämän päällä loistavasti. Huomasin myös että tämän käytössä juonteet oikeasti tasoittuivat ja iho kesti kosteutettuna pitkään. Uusi purkki odottaa jo kaapissa. 5/5



Naamioita tuli taas käytettyä useampia kuukauden aikana. Tula skincare cooling & brightening hydrogel mask oli kahdessa osassa kasvoille asetettava viilentävä naamio. Naamio ei ollut perinteinen harsomainen vaan muovisen tuntuinen ja näyttikin siltä kuin olisin leikannut palan suihkuverhoa kasvoilleni 😂 Tuoksu oli yrttinen ja melko voimakas, mutta pidin todella tämän viilentävästä tunteesta kasvoilla. Tämä onkin mahtava helle naamio. 4/5

Garnier Glow shot naamio oli jännä, sillä pussukassa oli naamio ja hoitoneste erikseen. Hoitoneste puristettiin naamioon juuri ennen käyttöä, jolloin tuote saatiin kasvoille tuoreena. Enpä nyt tiedä onko sillä oikeasti väliä onko neste imeytetty naamioon jo valmiiksi vai ei. Tuoksusta en erityisemmin pitänyt, mutta hyvin kosteutti kyllä. Nesteen puristaminen pienestä reiästä naamioon oli myös vähän hankalaa, joten ei jatkoon. 3/5

Holika holikan helminaamio ei suuremmin esittelyjä kaipaa. Holika holika toimii ja on edullinen! 5/5

Huangjisoo broccoli plumping mask tuoksui ihan kamalalta. Haju oli pistävä ja voimakkaan yrttinen ja muistan että tätä kasvoilla pitäessä odotin vain että aika kulisi ja saisin sen pois. Neste ei myöskään jotenkin helposti imeytynyt ihoon vaan naamion pois ottaessa kasvot olivat vielä ihan märät. 1/5

Wonder Maqui berry anti-oxidant maski oli iloinen yllätys. Ainakin maskin suuruuden vuoksi. En nimittäin varmasti eläessäni nahnyt niin isoa kasvonaamiota. Siinä olevat silmäaukot olivat ainakin kolme kertaa suuremmat kuin normaalisti ja naamio olisi täysiin mittoihin venytettynä ylettynyt pitkälle hiusrajaan. En tiedä mille jättiläisnaamalle tämä oli tarkoitettu, mutta mittasuhteista huolimatta naamio toimi loistavasti. 4/5

Canty Doll take care green tea&witch hazel mask sheet tuoksui herkulliselta, mutta itse naamio ei ollut mikään kovin kummoinen. En oikein kokenut että tämä olisi kosteuttanut kovin tehokkaasti ja tässä oleva hoitoneste joko imeytyi ihoon todella nopeasti tai sitten nestettä oli kovin vähän koska naamio oli hetkessä ihan kuiva. 2/5

Ziaja Olive leaf regenerating mask with hyaluronic acid oli aivan ihana naamio. Kasvot olivat todella pehmoiset ja kosteutetut käsittelyn jälkeen. Aivan super ihana ja maksoi vain euron. 5/5

Maybeauty the incredible face mask kuuluu mun suosikeihin. Näistäkin olen kirjoittanut aikaisemmin ihan oman postauksen täällä. 5/5

Vita Liberata organic tan infused cloth oli itseruskettavia pyyhkeitä, joita hierottiin ihoon. En oikein vakuuttunut näistä. Ruskettava väri oli todella haaleaa ja tuntui ettei pyyhkeestä oikein irronnut mitään. Muutenkaan nämä itseruskettavat lappuset ei ehkä ole ihan mun juttu, näh. 1/5

Näiden lisäksi kuvasta puuttuu vielä Glamglow bubblesheet mask, joka oli ihana. Kuplat puhdistavat ihohuokoset tehokkaasti ja käsittelyn jälkeen kasvoilla on virkeän raikas tunne. 5/5



Tässä kuvassa vielä heinäkuun top3 yltävät tuotteet!

Oliko loppuneissa sinulle tuttuja tuotteita ja mitä mieltä olet niistä?
sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Sodastream Beauty Bubbles + arvonta

* Tuotteet saatu blogin kautta, arvonta yhteistyössä Sodastream kanssa


Tänään tutustutaan uuteen korealaiseen ihonhoitorutiiniin, joka pikku hiljaa rantautumassa myös tänne Suomeen. Kaikki varmasti tietävät Sodastreamin, jonka hiilihapotuslaitteilla kuka tahansa voi tehdä käden käänteessä kuplavettä ihan normaalista hanavedestä. Oletko jo kuullut, että kuplavettä voi käyttää myös ihonhoidossa? Koreassa nimittäin kuplavesihoidot ovat jo ihan arkipäivää ja korealaiset naiset tekevät mitä tahansa saadakseen virheettömän ja kuulaan ihon. Sain itse mahdollisuuden blogin kautta tutustua kuplavesihoitoon ja kerron teille nyt miten tämä oikein toimii.




Hiilihapollinen vesi on hapanta eli sen pH on noin 5,5. Ihon oma pH on 4,5 - 5,5 eli kuplavesi on yhtä hapanta kuin iho. Kuplavedellä voi siis neutraloida ihon emäksisyyttä normaalin vesipesun jälkeen.

Kuplaveden poreilu parantaa myös ihon pintaverenkiertoa, sillä poreilu antaa mikrohierontaa iholle. Kuplaveden käyttö kannattaa aloittaa varovasti kokeilemalla siten, että ensimmäisen kerran vanulapun kastelee kuplaveteen ja pyyhkii märällä vanulla kasvot. Toisessa vaiheessa kun kasvot ovat tottuneet kuplavesi käsittelyyn, voidaan kasvot upottaa kokonaan kulhoon joka on täytetty kuplavedellä. Itselläni tuo vanulappu käsittely ei tuntunut oikeastaan miltään, joten siirryin suoraan toiseen vaiheeseen ja uppokastelin kasvot noin 15 sekunniksi vedellä täytettyyn kulhoon. Kuplat poreilivat iholla ja se tuntui jännältä, hiukan kutittavalta. Ikävä tunne se ei kuitenkaan ollut ja pystyin toistamaan käsittelyn pari kertaa peräjälkeen. Tosin huomasin, että silmänympärysiholla poreilu tuntui moninkertaiselta muuhun kasvoihin verrattuna. Tämä ei ole ihme, sillä sy-alueen iho on paljon muuta kasvon ihoa ohuempi ja herkempi. Silmien kanssa kannattaakin totutella käsittelyyn ja kastella kasvot kulhoon vaikka hiukan vinottain, jolloin silmät eivät kokonaan osu veteen.

Kuplaveden poreiden sanotaan puhdistavan ihoa syvemmältä kuin normaali pesu, sillä kuplat tunkeutuvat ihohuokosiin puhdistaen ne tehokkasti. Kuplat nimittäin hajottavat ihohuokosissa olevaa talia ja likaa, jonka ansiosta ihohuokosten pitäisi pienentyvät näkyvästi. Samalla käsittely myös virkistää ihoa ja antaa raikkaan tunteen kasvoille.


Kuplavesipesu kannattaa aloittaa varovaisesti, mutta jos ihosi ei ärsyynny tai muuten reagoi käsittelyyn, niin kannattaa kokeilla kasvojen upottamista suoraan veteen. Jos sinulla on normaali tai kuiva iho, voit tehdä käsittelyn kerran viikossa. Rasvoittuvalle iholle suositellaan 2-3 kuplavesi käsittelyä viikossa. Pieni punoitus heti käsittelyn jälkeen on normaalia, sillä kuplat aktivoivat pintaverenkierron, joka voi heijastella punoittavina kasvoina.

Omakohtaisten kokeilujen jälkeen voin sanoa, että käsittely on kiva lisä ihonhoitorutiineihini. Kuplavesihoito tuntuu iholla raikkaalta ja puhdistavalta. Ihoni on ollut käsittelyn jälkeen heleä ja virkeä. Minkäänlaista ihoärsytystä en ole kokenut, päin vastoin ihoni on todella hyvinvoivan oloinen ja näköinen. En ole kuitenkaan huomannut että lyhyellä kokeilulla ihohuokoset olisivat näkyvästi pienentyneet.

Mikä parasta, Sodastream laitetta voi käyttää myös juomaveden valmistukseen. Tämä on ekologinen vaihtoehto kaupasta raahattavien vichy pullojen sijaan. Voit nimittäin itse säätää happojen määrää haluammallasi tavalla ja tehdä vettä helposti jääkaappiin pulloihin valmiiksi. Näin kesähelteillä minulle maistuu kuplavesi normaalia vettä enemmän ja saan tällä tavalla itseni juomaan huomaamatta enemmän kuin normaalisti, mikä onkin hyvä sillä hikoillessa nestettä haihtuu kehosta todella paljon. Sodastream on siis varsin monikäyttöinen laite ja minulla se onkin ollut varsin ahkerassa käytössä jo muutaman viikon niin juomaveden valmistuksessa kuin ihonhoidossakin.


ARVONTA

Yhteistyössä Sodastreamin kanssa sain teille lukijoille arvottavaksi yhden Sodastream Spirit hiilihapotuslaitteen sekä Beauty bubbles pullon. Arvonta on auki 4.8 klo 12 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan. Sodastream postittaa palkinnon voittajalle.

Säännöt:

* Arvonta on auki sekä blogissa että instagrammissa. Voit osallistua kummassa kanavassa tahansa. Instagram arvontaan pääset seuraamalla @glitteri_addikti.

* Jos osallistut blogin kautta, ilmoita kommentissa haluatko laitteen mustana vai valkoisena. Sinun tulee osallistuaksesi olla lukijana joko bloggerin kautta tai seurata blogiani Blogit.fi sivustolla. Ilmoita mitä kautta blogiani seuraat.

* Voit saada kaksi arpaa osallistumalla sekä blogissa että instagrammissa. Muista jättää blogikommenttiin toimiva sähköposti, johon otan yhteyttä voiton osuessa kohdallesi ja ilmoita samalla monellako arvalla olet mukana.

Onnea arvontaan!

Arvonta on päättynyt ja tällä kertaa voittaja löytyi instagramin puolelta. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.


torstai 25. heinäkuuta 2019

Blogin uusi osoite


Tänään on suuri päivä! 

Aloitin blogini kirjoittamisen viime vuoden lokakuussa enkä osannut unissanikaan haaveilla, että alle vuodessa olen saanut näin paljon aikaan blogini parissa. Vaikka bloggaaminen onkin hurjan kivaa, se on silti myös työlästä, sillä jokaisen julkaistun tekstin taakse kätkeytyy useampi työtunti aina suunnittelusta kirjoittamiseen asti. Matkalla olen kuitenkin kehittynyt ja oppinut, ja mikä parasta, on ollut valtavan ihanaa huomata kuinka paljon teitä seuraajia jo on ❤ Olen kiitollinen aivan teistä jokaiselle!

Nyt blogini on tullut uuteen tienristeykseen. Tänään nimittäin blogini saa oman domain osoitteen!
Omasta domainista olen haaveillut jo vuosia ja nyt kun se vihdoin tapahtuu, tuntuu tämä kaikki aivan uskomattomalta ja jännittävältä. Oma verkko-osoite tarkoittaa minulle nimittäin itsenäistymistä blogin saralla ja luo uusia mahdollisuuksia blogini brändin luomisessa. Tässä kaikessa minua auttoi Zoner, jonka kautta sain oman verkko-osoitteeni käyttöön vaivattoman helposti. Suomenkielisillä kuvallisilla ohjeilla nimittäin minunkaltainen perus atk-taidoilla varustettu sai käden käänteessä hoidettua koodi kikkailut, eikä aikaakaan kun verkkosivut oli oikeasti pystyssä.

Verkkotunnukset toteutettu yhteistyössä Zonerin kanssa

Jatkossa blogini löytyy siis omasta verkko-osoitteesta, jonka voit napata talteen alta.

WWW.GLITTERIADDIKTI.FI

Uudelleen ohjaus on myös käytössä, joten löydät blogiini myös vanhan osoitteen kautta. 

Zonerilla asiointi oli mahtava kokemus. Kaikki hoitui nopeasti ja helposti. Sain myös ystävällistä palvelua sekä vastaukset kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, joten en kokenut missään vaiheessa olevani asian kanssa yksin ja hukassa. Lämpimät suosittelut siis Zonerista, jos harkitset omien verkkotunnusten hankkimista. 

Jos oma domain osoite kiinnostaa, voit käytä täältä kurkkaamassa onko osoite vapaana ja varata tunnuksen käyttöösi. Ensimmäinen vuosi on puoleen hintaan, eikä hinta muutenkaan päätä huimaa. Muutosta ei kannata jännittää, sillä kaikki on tehty todella helpoksi!

Tervetuloa siis jatkamaan matkaani blogin parissa uuteen osoitteeseen 😊
keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Matka Meksikon halki osa 1 ~ Puerto Morelos


Heippa!

Tänään ei puhuta kosmetiikasta vaan matkailusta, joka on mulle toinen hyvin rakas harrastus. Aina kun on ylimääräistä rahaa, varaan matkan johonkin uuteen mielenkiintoiseen kohteeseen. Viime talvena kävimme miehen kanssa omatoimi matkalla Meksikossa ja halusin kirjoittaa siitä myös blogiin, sillä monilla on kovasti ennakkoluuloja Meksikoa kohtaan. Postauksen tekeminen on venynyt hävettävän kauan (tiedän...) mutta nyt on vihdoin matkakuvat koneella ja Suomen helteisessä säässä onkin paras hetki muistella viime talven ihanaa reissua. Tulen julkaisemaan Meksin reissusta muutama osaisen postaussarjan, sillä muuten postaus venyisi hallitsemattomiin mittoihin. Joten postaussarjassa tulen kuvien kautta kertomaan teille minkälainen oli minun reissuni Meksikossa. Kaksi viikkoa, viisi kaupunkia olkaa hyvät.




Matkamme alkoi keskellä synkintä marraskuun puoliväliä. Olimme varanneet matkalle valmiiksi vain meno-paluu lennot sekä hotellit kaupungeista joissa olimme suunnitelleet yöpyvämme. Muuta emme olleet etukäteen varanneet tai tarkemmin suunnitelleet mitään. Toki olimme valmiiksi tutkineet mitä haluaisimme tehdä, mutta päätimme katsoa aina tilanteen mukaan mitä milloinkin tehdään tai missä käydään, joten valmis runko oli olemassa mutta suunnitelmat olivat väljät ja joustavat. 

Matkaa varatessa törmäsin toistuvasti ystävien ja sukulaisten epäileviin kommentteihin siitä, onko Meksikoon turvallista matkustaa ja miten uskaltaisimme liikkua siellä länsimaisina turisteina paikallisten julkisilla busseilla. Pakko sanoa, että minua jännitti kyllä itseäkin, mutta olin lukenut netistä niin paljon kommentteja siitä että varovaisuudella pärjää jo pitkälle, joten ajattelin meidän jotenkin aina pärjäävän. Heti alkuun voin sanoa, että Meksiko on varsin turvallinen maa ainakin turistikaupungeissa. Jukatanin niemimaa elää matkailusta, joten poliiseja ja armeija miehiä kiväärit olalla näkee ihan joka kadun kulmalla ja jopa rannalla partioi mönkkäri poliiseja 5 minuutin välein. Koko matkan aikana emme kohdanneet mitään turvattomuutta, levottomuutta, varkauksia tai epämääräisyyksiä vaikka liikuimme vaikka ja missä. Toki Meksikon keskimaassa ja pääkaupungin ympäristössä on edelleen huumekartelli sotia ja levottomuutta, joten siellä liikkuvan kannattaa olla varovainen. 

Lennot meillä oli suoraan Helsingistä Cancuniin ja lennot kestivät noin 12 tuntia. Lento oli pitkä ja se on ainoa miinus näissä kaukokohteissa. Cancunin kentällä koneesta ulos astuessa meitä tervehti lämmin tuulahdus, joka oli todella miellyttävä. Ilmassa ei ollut lainkaan sellaista määrää kosteutta kuin esimerkiksi Thaimassa, joten ilma ei ollut painostavaa tai tukalaa. Pidinkin Meksikon ilmastosta heti ensi hetkestä lähtien!



Cancun on valtavan suuri kaupunki Jukatanin niemimaan kärjessä ja se on tunnettu jenkkien Kanariana, jossa on valtavia hotellikomplekseja ja bilemestoja. Meitä ei yhtään kiinnostanut sellainen ja olimme jo alunperin päättäneet, että lentokoneesta suoraan suuntaamme bussilla puolen tunnin ajomatkan päässä olevaan rauhalliseen kalastajakylään Puerto Morelokseen lepäämään ja toipumaan aikaerosta muutamaksi päiväksi. Lentokentältä saikin helposti ja edullisesti napattua paikallisen bussiyhtiön ADOn ykkösluokan bussin ja liputkaan eivät olleet kovin kalliit. Busseja kulkee usein ja ne ovat ilmastoidut ja siistit (melkein siistimmät kuin suomalaiset bussit). Meitä hiukan jännitti se, osaammeko jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta kuski onneksi kuulutti aina pysäkit ja poismeno olikin näin tosi helppoa. Tosin Puerto Moreloksen "linja-autoasema" oli ison valtatien vieressä huoltoaseman reunalla eli bussi käytännöss parkkeerasi melkein keskelle tietä ja siitä piti sitten yrittää sukkuloida tien reunaan bussien ja kuorma-autojen tööttäillessä ympärillä. Hengissä sitä onneksi siitäkin selvittiin.




Meillä oli aivan ihana hotelli heti merenrannalla ja ensimäiset kaksi päivää olimme vain rennosti rannalla ja kävelimme hiukan kaupungilla. Meri ja rannat on Meksikossa aivan täydellisiä. Roskia ei ole missään (toisin kuin Aasiassa) ja vesi on niin kirkasta että se näyttää suoraan täydelliseltä postikorttimaisemalta. Oli aivan ihanaa vangita ne maisemat mieleen ja sydämeen, koska juuri meri oli yksi niistä asioista joihin Meksikossa rakastuin. Enkä yhtään ihmettele, että Jukatanin niemimaa on niin suosittu lomakohde! Voin nimittäin paljastaa, että koko niemimaa oli super kaunis ja rantakaupungit hipoivat täydellisyyttä valkoisine hiekkoineen ja turkosine aaltoineen. Kuten etelässä yleensä, aurinko nousee aikaisin ja laskee noin kuudelta illalla, jonka jälkeen ulkona on säkkipimeää. Amerikkaan päin matkustaessa aikaero oli puolellamme, sillä nousimme ilman herätyskelloja normaalisti viiden -kuuden aikaan ja ehdimme useana aamuna nähdä auringonlaskun rannalla riippumatossa keinutellen. Se rauha oli täydellistä ja veteen taivaalta syöksyvät pelikaanit saivat väkisin hymyn huulille. Elämä tuntui niin huolettomalta ja ymmärrän täysin, miksi meksikolainen kulttuuri on niin iloisen kuplivaa mutta samalla niin huoletonta. Sen onnellisuuden nimittäin sai tuntea joka aamu auringonsäteisiin herätessä samalla kun söi aamupalaa lintujen visertäessä puiden oksilla ja latino musiikin soidessa rannalla.


Meksikolainen ruoka oli jotain miltä odotin paljon. Tortillat kuuluvat nimittäin myös vakio herkkuihin Suomessa. Mutta mitä huijausta olen Suomessa kokenutkaan! Meksikolaiset tortillat eivät olleetkaan suomalaisia variaatioita salaatilla ja jauhelihalla höystettyjä nähneetkään ja muutenkin makumaailman oli aivan erilainen, mutta 1000 kertaa parempi kuin mihin Suomessa olen tottunut. Faktahan on, että tortilla tyyppisiä ruokia Meksikossa on miljoona eri variaatioilla. On burritoa, quesadillaa, nachoja, tacoja ja vaikka sun mitä. Aluksi menikin muutama päivä opetellessa mikä on mitäkin. Mutta ne maut, voi pojat. Ne ruuat oli niin hyviä, että jos vatsalaukkuni olisi ollut ääretön, olisin vain voinut syödä. Kaikissa ruokapaikoissa näiden lettusten kanssa tarjoiltiin mustaa paputahnaa, johon kuului dipata rapeiksi paistettuja maissilastuja. Mausteet ja kastikkeet oli niin mahtavia että vaikka en yleensä tulisesta ruuasta erityisemmin pidä, niin meksikossa lorauttelin milloin mistäkin pullosta erilaisia kastikkeita ruokaan. Meksikoon siis todella kannattaa matkustaa vaikka sen ruuan perässä pelkästään 😛



Itse kaupunkina Puerto Morelos oli pieni. Shoppailumahdollisuuksia ja vilkasta elämää hakevien ei tänne kannata edes tulla. Kävelykatu oli aivan minimaalinen ja sen varrella oli muutamia rantakauppoja sekä ravintoloita. Tämä kaupunki ei siis varsinaisesti ole mikään turisti kaupunki, vaikka rannalla paljon hotelleja onkin. Rantakaduilla nimittäin asuvat myös ihan paikalliset, toisin kuin monissa muissa Jukatanin niemimaan rantakohteissa. Nimensä mukaisesti kaupunki on kalastajakylä ja aamuisin miehet lähtivät veneineen kalaan ja illalla ravintoloissa nautittiin päivän saaliit. Alla olevassa kuvassa esimerkiksi minun ensimmäisen illan ruokani, joka oli juustoinen keitto tarjoiltuna kookos kuoressa. En todella tiennyt mitä tilaan (ruokalista oli espanjaksi) joten yllätykseksi löysin keitosta mustekalan lonkeroita, jättikatkarapuja, puolikkaan kalan sekä kokonaisia näkinkenkiä. Siis sellaisia, joita lapset keräävät etelän lomilla rantavedestä. Siinä meinasin nauruun tikahtua kun ongin niitä keitostani ja yritin rikkoa kuorta saadakseni simpukan kuoren sisältä. Eksotiikkaa ihan riittävästi ensimmäiselle illalla. Meksikossa kannattaa tosiaan varautua heikkoon englannin kielen osaamiseen. Maa on espanjankielinen ja muu kielitaito on vähän niin ja näin. Käsimerkeillä ja ystävällisellä hymyllä pääsee jo pitkälle.




Puerto Morelos oli täydellinen kaupunki rauhoittumiseen ja ensi kosketuksen saamiseen Meksikosta. Paikallinen ja elämäniloinen kulttuuri tarttuu välittömästi, sillä iltaisin meksikolaiset tapaavat kokoontua kylän keskusaukiolle laulamaan, tanssimaan, pelaamaan, syömään tai vaikka katsomaan elokuvaa jätti screneltä. Yhteisöllisyys huokuu ihmisistä ja kaikki ovat hyvin iloisia. Musiikki raikaa myöhään yöhön ja pikku lapsetkin osallistuvat ilakointiin. Ensimmäisinä päivinä nautin syvästi joka puolella ympärillä kuuluvasta latino banjomusiikista, mutta kahden viikon jälkeen korvani oksensivat jo jatkuvaa ympärillä kuuluvaa melua ja aloin jo hiukan ikävöimään suomalaisten hiljaisuutta. Kokemisen arvoinen tämäkin oli ehdottomasti ja pidin musiikista vaikka välillä kaipasinkin sitä omaa rauhaa.



Ensimmäisen kaupungin perusteella pakko sanoa, että Meksiko lunasti ja jopa ylitti mun kaikki odotukset. Ruoka oli hyvää, säät suosi täydellisesti, ranta oli mahtava, hintataso oli edullista ja maisemat oli kohdillaan. Lämpimästi suosittelen Puerto Moreloksessa vierailua, sillä siellä pääsee kokemaan meksikolaista kultuuria aidoimmillaan ilman ylimääräistä turistihössötystä. Mieheni olisi viihtynyt täällä pidempään ja sanoikin jälkikäteen, että jos olisi tiennyt miten ihana paikka tämä kylä oli, niin olisi aivan hyvin voinut jättää jonkun niistä turistikaupungeista väliin ja olla Puerto Moreloksessa muutaman päivän pidempään.


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Ensi kerralla matkakertomus jatkuu Playa del Carmenissa, kuullaan 💋

Oletko sinä käynyt tai haaveillut käyväsi Meksikossa?
tiistai 23. heinäkuuta 2019

Ihana sinä kauneusboksi heinäkuu


Jippii! Tänään sain vihdoin käsiini suomalaisen toukokuussa markkinoille tulleen Ihana sinä kauneusboksin heinäkuun laatikon. Sain toukokuussa testiin yrityksen ensimmäisen boksin ja sen sisältö oli häikäisevän upea. Suomessa on ollut varsin monopoliset markkinat kauneusboksien saralla, joten on virkistävää ja mahtavaa saada tällekin saralle hiukan kilpailua. Minä itse rakastuin Ihana sinä boksiin niin kovasti, että halusin tilata testiin vielä ainakin yhden boksin, jotta näen tarkemmin minkälaista sisältöä tulevissa bokseissa oikein on. Boksin teemana oli heinäkuussa ekologisuus ja se olikin kantava teema kaikissa tuotteissa.


Boksin sisältö oli taaskin aika timanttinen. Sisältä paljastui useampi tuote ja mukaan mahtui kiinnostavia täsmätuotteita ja mielenkiintoisia uusia brändejä. Tuotteet sopivat erityisen hyvin kesään ja teema kulkee hienosti mukana koko boksin sisällössä. Tuotteista 7 oli täysikokoisia, yksi matkakokoinen ja mukaan oli vielä pakattu 4 reilunkokoista näytettä. Ei yhtään hullumpi sisältö siis. Sain oman boksini -20% alennuksella, mutta normaalisti boksi maksaa 19,90€/kk yksittäin tilattuna.


Ilahduttavin yllätys boksissa oli nämä värikkäät ja kesäisen raikkaan Kocostar slice mask sheet naamiot eli täsmä naamiot. Nämä naamiot eivät ole perinteisiä kasvonaamioita, joissa märkä koko kasvot peittävä naamio asetellaan kasvoille, vaan nämä viipalenaamiot ovat pieniä pyöreitä naamiopaloja, joilla saa hoidon kohdistettua juuri sinne minne sen haluaa. Näitä naamiopaloja voi käyttää kasvojen lisäksi myös vartalolla kuten käsiin tai jalkoihin. Aivan huippu ihana idea ja siis nämä on aivan yli söpöjä, sillä viipaleet on tehty hedelmäpaloiksi. Mikä olisikaan hausksempi tapa käyttää naamiota kuin liimata vesimelonin näköisiä naamioita ympäri kasvoja ja vartaloa. Yksi pakkaus sisältää 12 kappaletta kertakäyttöisiä naamioita, jotka tulee käyttää heti pakkauksen avaamisen jälkeen. Yhden naamion hinta 4,9€ eli yhteisarvo näillä noin 15€.



Boksista löytyi myös täysikokoinen shampoo ja hoitoaine Organic kitchen brändiltä. Merkki on mulle uusi, mutta nämä tulee tarpeeseen. Uusia hiustuotteita on kiva testailla ja tämä ecocert merkinnänkin saanut tuote vaikuttaa valtavan hyvältä jo ihan inci listan perusteella, sillä 97% ainesosista on luonnollisia. Tuotteissa on kiva raikas tuoksu, jossa on minusta myös häivähdys mantelia. Erityinen plussa vielä tuotteiden pumppupulloista, sillä nykyään tykkään lähes yksinomaan pumppupulloista suihkutiloissa niiden kätevän annostelun ja helpon käytön takia. Nämä lähtee pian testiin! Kumpikin pullo on 4,95€ arvoinen.



Mikäpä olisi kesä ilman glitteriä? Festarit ja muut hulluttelut kaipaavat vähän kimallusta kasvoihin, joten glittereitä on syystä tänä kesänä nähty muissakin kauneusbokseissa. Vaikka en arkimeikissä normaalisti ihan näin glitteriövereitä käytäkään, on hyvä jemmassa olla aina purkki glitteriä jos sellaista sattuu tarvitsemaan. Boksista löytyi kaksi glittershop.fi tuotetta joista toinen oli hopeinen hienojakoinen glitteri ja toinen glittereiden kiinnittämiseen tarkoitettu geeli, joka kuivuu nopeasti ja toimii käytettäväksi myös liikkuvalla luomella. Eco glitter on biohajoavaa, myrkytöntä ja vegaanista, joten tämän käytöstä ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tosi kiva tuotteet ja jää jemmaan odottelemaan sopivaa käyttötarkoitusta. Glitteripurkin hinta 4,90€ ja 5,50€.



Voi että, tämä pieni lasipurkki puisella korkilla on niin äärettömän söpö ja mulle tulee tästä mieleen ihan sellaiset pienet sisustuspullot, jotka on täytetty hiekalla (tiedättekö?). Hauska yksityiskohta nimenomaisesti tuo puukorkki, tykkään! Kyseessä on The ohm collection jauhemainen deodorantti. Merkki on jälleen kerran mulle aivan uusi, mutta tämä alumiiniton ja 100% luonnollinen deodorantti kuulostaa lupaavalta, varsinkin kun tuotekortissa lukee että tämän pitäisi ihan oikeasti toimi ja olla vieläpä hyvin riittoisa. Mulla on muutama jauhedeodorantti kokoeilu takanapäin ja ne kokemukset eivät ole ainakaan kehuja ansainneet. Toivottavasti tämä todella lunastaa lupaukset. Tuoksu on voimakas, mutta ei häiritsevä. Minulla tulee siitä mieleen hieman puinen ja sitruksinen vivahde. Matkakokoisen purkin arvo on noin 1€.



Paketissa oli lisäksi neljä Dermosil Facial mask hyal x 4 kasvonaamiota. Näitä näytteitä en laske kauneusboksin arvoon, sillä näytteet ovat nimensämukaisesti jotain extraa. Tuote kuulostaa kuitenkin kiinnostavalta, sillä naamio sisältää neljää erikokoista hyaluronihappoa, jotka kosteuttavat ihoa sekä näiden lisäksi E-vitamiinia joka tarjoaa iholle antioksidantteja. Kiva, että näytepussukoita tuli neljä kappaletta, jolloin tuotteesta on myös helpompi oikeasti tehdä arvio.


Kaiken kaikkiaan boksi oli taas oikein loistava! Kaikki tuotteet oli kiinnostavia ja jäävät omaan käyttöön. Parasta näissä kauneusbokseissa on se, jos sattuu löytämään aivan uuden brändin tai suosikkituotteen ja tässä boksissa on potentiaalia uusien lemppareiden löytämiselle. Boksi oli noin 36€ arvoinen, joka ei ole kovin korkea ostohintaan nähden, mutta tuotteet ovat sen verran kiinnostavia ettei tämä ainakaan tässä vaiheessa haittaa. Jos boksin tuotteista ei olisi omaan käyttöön jäänyt kuin muutama tuote, niin silloin tuotteiden arvo olisi enemmän häirinnyt. Nyt kuitenkin ilakoin mielenkiinoitista uusista tuttavuuksista.

Oletko sinä jo tutustunut Ihana sinä kauneusboksiin?
maanantai 22. heinäkuuta 2019

Janssen Cosmetics ampullisarja

* Tuotteet saatu blogin kautta


Otetaanpa tänään tarkempaan tarkasteluun ampullit. Näistä on paljon puhuttu ja kosmetiikassa ampullihoidot ovat viime vuosina nousseet suosituiksi lyhytaikaisiksi tehohoidoiksi iholle. En ollut itse koskaan aikaisemmin ampulleja käyttänyt, lukenut toki vaikka ja mistä. Viime jouluna katselin myös ampulli joulukalenteria, mutta korkean hintansa takia jäi siten lopulta hankkimatta. Minulle tarjoutui blogin kautta mahdollisuus päästä testaamaan Janssen Cosmetics Anti-wrinkle Booster ampulleja viikon tehokuurilla ja tottahan mielenkiinnolla tartuin tuumasta toimeen. Nyt on 6 päivää kokeilua takana päin. Katsotaanpa miten minun kokeilussa kävi.



Janssen Cosmetics on saksalainen ihonhoitosarja, jonka luojina ovat olleet pariskunta Walther Janssen ja hänen vaimonsa Elka. He halusivat luoda ihonhoitosarjan, jonka tuotteet ovat korkealaatuisia ja sisältävät voimakkaita aktiiviaineita. Laboratorioissa testatut tuotteet ovat saaneet meriittejä myös puolueettomilta tutkimuslaitoksilta, joten sarjan tuotteet todella ovat tehokkaita ja brändin nimeä kantavia tuotteita ostaessa tietää todella ostavansa laatua. Testiin saamani ampullipakkaus ei turhaa koreile värikkäällä pakkauksella, vaan pikemminkin minulle tulee laatikosta mieleen kliinisyys ja korkealaatuisuus. Tässä tapauksessa en pidä yhtään huonona sitä, että pakkaus on yksinkertainen, sillä se herättää mielikuvan laadukkaasta tuotteesta. Toimii!


Ampullit ovat sievässä rivissä itse pahvisen pakkauksen sisällä. Nämä on aseteltu koteloon omiin koloihin ja sisällä oleva rivistö ponnahtaa ylöspäin kantta avatessa. Kätevä ja viimeistelty pakkaus, jota on helppo kuljettaa, ilman että tarvitsee pelätä lasisten ampullien rikkoutumista. Ampulleja on pakkauksessa 7 ja ne riittävät viikon tehokuurille. Tarkoituksena on käyttää yksi ampulli päivässä, joko kaikki yhdellä kerralla tai siten että puolet ampullista säästää myöhemmäksi, kuitenkin niin että loppuosa tulee käytettyä 12 tunnin kuluessa pakkauksen avaamisesta. Ampullit ovat Janssen Cosmeticsin ylpeydenaihe, sillä näissä pienissä lasipulloissa on markkinoiden tehokkaimmat yhdisteet ja pakkaustyylistä johtuen säilöntäaineiden käyttö itse tuotteessa on voitu minimoida.




Anti-wrinkle Booster ampullit sisältävät useampaa tehoainetta, jotka pureutuvat erityisesti ihon juonteiden tasoittamiseen sekä yleisesti ihon napakoittamiseen. Jo viikossa pitäisi lupausten mukaan saada näkyviä tuloksia aikaan ja ilmejuonteiden selvästi tasoittua ampullien vaikutuksesta. Ampullin silottava vaikutus perustuu Gatuline Expression- yhdisteeseen, joka on luonnon oma botox aine. Lisäksi vaikuttavana aineena toimii Instensyl biopolymeeri, joka muodostaa iholle 3D-kalvon, jonka tehtävä on välittömästi napakoittaa ihoa. Lisäksi ampulleissa on hyaluronihappoa sitomaan kosteutta syvemmälle ihon kerroksiin. Ampulleja voi käyttää niin anti-age tuotteena kuin myös meikinpohjustajana. Itse käytin näitä vain illalla yöksi iholle jätettävänä seerumina, sillä tuotteen levittäminen on niin hidasta ettei minulla millään olisi aamulla kiireesä riittänyt aika ja hermot tämän kanssa touhuamiseen. Lisäksi koin, että tämä oli illalla super hyvä kosteuttava tuote, joten minulle tämän käyttö sopi parhaiten juuri illalla. Seerumista jäi iholle kuitenkin napakka hiukan tahmea tunne, joten tämän päälle olisi kyllä meikkikin tarrannut oikein hyvin.



Ampulli on kokonaan lasia ja aluksi jouduin hiukan hieromaan älynystyröitä, kun pohdin miten saan nesteen ampullin sisältä ulos. Pullossa kun ei ollut mitään korkkia tai reikää mistä tuotteen olisi saanut ulos. Lopulta keksin, että pullon kaula tuli katkaista lasin ohuimmasta kohdasta, jossa näkyykin valkoinen viiva. Lasi napsahti poikki helposti ilman suurempaa väkivaltaa, mutta kannattaa varoa käsiään. Muutaman kerran nimittäin reuna jäi hieman teräväksi. Itselleni ei tullut mitään haavereita ja sain tuotteen ulos ongelmitta. Ampullissa on nestettä 2ml, joka onkin aika iso määrä loppujen lopuksi vaikka ei siltä kuulostakaan. Tajusin nimittäin, etten ikinä lätki naamaan näin paljon seerumia tai mitään muutakaan kosteuttavaa tuotetta, joten hetken aikaa sai tuotetta kasvoihin imeyttää. Kaikki kuitenkin mystisesti katosi janoiselle iholleni, joten imeyttäminen tapahtui melko vaivattomasti vaikka veikin muutaman ylimääräisen minuutin illan ihonhoitorutiineista.

Itse tuote on läpinäkyvää hiukan sinertävää nestettä, joka tuoksuu minusta aivan omenalta. Tuote imeytyy ihoon helposti ja jättää todella miellyttävän ja kosteutetun tunteen koko kasvoille. Viikon käytön jälkeen olen myös huomannut, että kasvojeni iho on kimmoisa ja silmieni ympärillä olevat naururypyt ovat jonkin verran tasoittuneet. Olette varmaan huomanneetkin, että minulla on silmien alla aika syvät uurteet, jotka näkyvät sitä selvemmin mitä vähemmän olen nukkunut. Ampullien avulla sain näitä uurteita hieman tasoittumaan ja vaikka ne yhä näkyvät, niin juonteet ovat selvästi pienentyneet. Tämä oli varsin ilahduttava huomata. Muita ryppyjä kasvoillani ei olekaan, joten siihen en osaa sanoa, häivyttääkö tämä esim otsalla olevia uurteita tai muita kasvojen suurempia ryppyjä. Tajusin ampulli testistä myös sen, että mitä enemmän kosteutta iholle syöttää, sitä täyteläisempi se on. Senhän pitäisi olla aivan päivänselvä asia, mutta enpä silti ole ladannut näin suuria määriä seerumia ikinä kerralla kasvoille, joten täytyy ottaa tämä noin 2ml annostelu tavaksi ihan normaalissa arjessa. Nimittäin ihoni on voinut todella hyvin, ei ole kuivunut, tuntunut kireältä tai näyttänyt ryppyiseltä, mikä varmasti suurelta osin johtuu siitä että ihoni on saanut kosteutusta kerrankin riittävästi.


Kaiken kaikkiaan tämä ampulli kokeilu oli hurjan mielenkiintoinen ja tulokset yllättivät minut positiivisesti. On nimittäin uskomatonta, että kuudessa päivässä voi saada oikeasti näkyviä tuloksia aikaan. Minua kiinnostaisi tietää, mitä vaikutuksia tuotteen pitkäaikaisella säännöllisellä käytöllä voisi olla ja saisinko silmänympärys rypyt tasoiteltua vieläkin huomaamattomammiksi.

Instagrammin puolella on käynnissä arvonta, jossa sinä ja ystäväsi voitte voittaa omat viikon ampulli hoidot. Arvonta on käynnissä vain instagrammissa @glitteri_addikti 31.7 klo 12 saakka. Käy osallistumassa ja vinkkaa kaverille kans!

Oletko sinä käyttänyt koskaan ampulleja?
sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Heinäkuun kosmetiikkasuosikit


Heinäkuu alkaa uhkaavasti tehdä loppuaan, joten otetaan tähän väliin kurkistus mun kuukauden kosmetiikka suosikeihin. Olen saanut viime aikoina loppumaan paljon isoja purkkeja ja sen myötä, myös päässyt korkkaamaan uusia mielenkiintoisia tuotteita testiin. Tämän kertaisissa suosikeissa huokuukin mahtavasti kesä ja sen mukaiset hoito- ja meikkausrutiinit. Tarkastellaanpa lähemmin, mitkä tuotteet onnistui vakuuttamaan minut tällä kertaa.

Tuote saatu blogin kautta
Sunkissed itseruskettavista kirjoittelin pitkän postauksen kesäkuussa ja olin jo ensi kokeilusta aivan myyty. Rakastan päivettynyttä ihoa yli kaiken ja mun kalvakalla iholla se saa ihon oikeastaan näyttämään terveemmältä. Olenkin joka vuosi kärtsännyt itseä aivan liikaa auringossa ja en uskalla edes ajatella, mitä vahinkoa olen tällä voinut saada aikaan. Olen tänä vuonna kokeillut useampia itseruskettavia, mutta mikään ei ole lopputuloksellaan vakuuttanut minua yhtä kovasti kuin Sunkissed tuotteet. Tällä saa aivan upea lopputuloksen, joka on pysynyt aika kivasti viikon ilman uusinta lisäyksiä. Toki lisäämällä sävyä vaikka kerran viikossa, saa rusketuksen pidettyä intensiivisenä ja virheettömänä. Aivan super tuote ja kesän pelastus!




Ostin tämän Ladykin affinitic snail creamin eli etanaseerumin hauskan pakkauksen takia. Muovinen pakkaus on nimittäin tehty etanan muotoiseksi ja kotelon sisässä on itse tuote, jonka saa esiin kiertämällä kotilon yläosan pois. Tosi hauska ja nokkela keksintö tämä pakkaus! Etanaseerumia itsessään on viime aikoina hehkutettu jos missäkin foorumissa ja tämä villitys on rantautunut meille Koreasta. Etanan limalla on tutkitusti monia hyviä vaikutuksia ihoon ja se mm. auttaa ihoa uusiutumaan. Tässä etanaseerumissa on ihanan kevyt tuoksu sekä kevyt ja helposti levittyvä koostumus. Voide sisältää etanan liman lisäksi useita eri vitamiineja, sheavoita ja piparminttua. Olen tykännyt seerumista tosi paljon ja se on vaikuttanut positiivisesti myös ihooni. Nimittäin aikaisemmin jo kirjoitin inhottavasta aknesta poskissani, mutta seerumin aktiivisella käytöllä olen saanut ihon tasaantumaan, ärsytyksen vähenemään ja arvet häviämään. Tykkään kovasti!





Sukin on australialainen luonnonkosmetiikka merkki ja olen rakastunut brändiin ihan todenteolla! Tämä merkin kasvonaamio (Hydrating facial masque) sisältää monta ihoa pehmentävää ja ravitsevaa ainesosaa, eikä mitää turhaa tai huonoa, joten tämä on ihan täydellinen. Vaikuttavina ainesosina mm. mangosiemenvoi, avokado, oliivi ja jojoba öljy. Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 10 min, minkä jälkeen kasvot huuhdellaan ja voi pojat miten pehmeäksi iho käsittelyn jälkeen jää. Posket on niin uskomattoman sileät ja pehmeät, että niitä voisi vaikka loppu päivän silitellä 😂 Tuotteen koostumus on todella kermainen ja miellyttävä iholla ja tuoksu on pehmeä, hivenen mangoinen. Suosittelen!



Olen pitkään metsästänyt hyvää irtopuuteria ja tässä nyt vihdoin on sellainen. Bellapierre cosmetics HD finishing powder on niin hienojakoista, että sitä on mahdotonta huomata iholta. Se levittyy kuin unelma eikä sitä tarvitse kuin aivan pienen määrän koko kasvoille. Kasvot saa mattaisiksi ilman kakkuista lopputulosta ja tämä pysyy iholla hyvänä koko päivän. Monet irtopuuterit kuin alkavat päästää rasvaa iholta läpi jo parin tunnin kuluttua, mutta tämä ei sitä tee. Ihan uskomaton tuote. Pakko saada tätä lisää kun loppuu.



Olen jo joskus aikaisemminkin blogissa hehkuttanut tätä Illamasquan Hydra veil primeria. Tämä on aivan loistava tuote ja ilahduinkin kovasti, kun löysin laatikon kätköistä täyden purkin tätä ihanuutta. Tässä on jännä hyytelömäinen koostumus, joka kuitenkin sulaa iholla nesteeksi ja on samalla sekä kosteuttava että antaa myös loistavan pidon meikkipohjalle. Ja tätä tarvitsee todella pienen määrän koko kasvoille, koska hyytelö tosiaan sulaa nesteeksi, joka on helppo levittää iholle. Jos et ole kokeillut, niin suosittelen lämpimästi. Yksi parhaimmista primereista ikinä.


Oliko sulle joukossa tuttuja tuotteita?